Hyvin valmistautuneena marsun hakuun
Uusi pikkumarsu saattaa saada ajatukset harhailemaan ihan jossain muualla kuin käytännön asioissa, mutta jotta uudella perheenjäsenellä olisi mahdollisimman mukava matka, on marsun hakuun valmistauduttava hyvin.
Marsun hankinta alkaa yhteydenotolla myyjään, joka usein on marsun kasvattaja. Kasvattaja haluaa yleensä tietää ainakin perusasiat ostajaehdokkaasta, eli nimen ja iän, mielellään myös jotain aiemmasta marsukokemuksesta ja siitä mihin tarkoitukseen marsu halutaan (lemmikiksi, näyttelyihin, kasvatukseen). Kerro siis jo ensimmäisessä viestissäsi mahdollisimman paljon itsestäsi ja marsun tulevasta kodista, mutta sopivasti tiivistettynä, jotta viestisi jaksetaan lukea loppuun asti. Asiallinen viesti huomataan ja siihen varmemmin myös vastataan. Epämääräiset hintatiedustelut jätetään monesti huomioimatta.
Jos olet alaikäinen, sovi ensin vanhempiesi kanssa marsun hankinnasta, ennen kuin otat yhteyttä kasvattajaan ja tiedustelet marsua.
Varaus on jo puolet kaupasta
Kun teet marsusta varauksen, varmista, että pääset myös hakemaan sen. Kaikki kasvattajat eivät peri varausmaksua, mutta se ei tarkoita sitä, että varaus olisi silloin yhtään vähäpätöisempi. Kun varaat marsun, olet silloin luvannut ostaa sen.
Jos haluat nähdä marsun, ennen kuin päätät ostatko sen, pyri sopimaan marsun katsomisaika mahdollisimman pian. Kasvattajat pitävät yleensä marsun varattuna siihen asti, että ostaja näkee sen, mutta on ikävää joutua odottelemaan, että ostaja ilmoittaa itselleen sopivan ajan. Varsinkin, jos marsulle olisi tiedossa muita ostajia.
Varausmaksu maksetaan marsua varattaessa. Tämä summa vähennetään marsun hinnasta kun marsua tullaan hakemaan, mutta mikäli varaus peruuntuu ostajan toimesta, myyjän ei tarvitse palauttaa varausmaksua.
Varausmaksun periminen yleensä vähentää turhia varauksia, mutta olisi toivottavaa, että kaupat sujuisivat hyvin myös ilman varausmaksuja.
Varauksen peruminen ilman pätevää syytä antaa myyjälle aina huonon vaikutelman ostajasta, varsinkin jos marsun hakuaika on jo sovittu. Voi olla, että seuraavan kerran kauppojen teko saman kasvattajan kanssa on vaikeampaa. Mieti siis minkälaisen kuvan haluat itsestäsi antaa ja oletko valmis marsun hankkimaan.
Marsun kuljettaminen
Jos marsun haku on sovittu jollekin yleiselle paikalle, eikä ole ollut puhetta millä kasvattaja tuo marsun sinne, ota oma kuljetuslaatikko mukaan. Voit myös etukäteen tarkistaa kasvattajalta, olisiko hänellä ylimääräistä pahvilaatikkoa, jos et itse pysty kuljettamaan laatikkoa mukanasi. Ei kannata olettaa kasvattajan tuovan marsua aina sellaisessa laatikossa, jonka voi luovuttaa marsun mukana.
Kuljetukseen voi käyttää esimerkiksi kissan kantokoppaa tai pahvilaatikkoa. Kunhan varmistaa, ettei marsu pääse karkaamaan siitä kuljetuksen aikana. Jos liikut julkisilla, on pahvilaatikolle hyvä olla jokin kassi, jota on helpompi kantaa. Muista ottaa useampi laatikko mukaan mikäli haet marsuja eri paikoista tai jos marsut ovat eri sukupuolta. Naaraitakaan ei pidä laittaa samaan laatikkoon kuljetuksen ajaksi mikäli eivät ole ennen toisiaan nähneet.
Kuljetuslaatikossa tulee olla sen verran tilaa, että marsu pääsee vaivattomasti kääntymään ympäri, eli vähintään noin 30x30cm. Useamman marsun kuljetuksissa pahvilaatikoihin teipatut väliseinät eivät yleensä toimi, eli mieluummin omat laatikot jokaiselle.
Mikäli välimatka on pitkä, ota marsulle jotain pientä purtavaa mukaan, esimerkiksi kurkkua, josta marsu saa myös nestettä. Täytä kuljetuslaatikko heinällä, jonka sekaan marsu voi piiloutua ja jota se voi rouskutella matkan aikana. Kylmällä ilmalla pyyhekään ei ole pahitteeksi. Laatikon pohjalle kannattaa laittaa sanomalehteä, etenkin jos käyttää puruja. Tällöin tassut eivät liu'u liukkaalla pohjalla tai jos kuljetat marsua pahvilaatikossa, ei pissa mene pahvista läpi.
Tasaraha valmiiksi taskuun
Jos et ole maksanut marsua etukäteen tilille, varaa mukaasi tasaraha. Jos marsun hakeminen on sovittu julkiselle paikalle, tarkista, että sinulla on sovittuna aikana riittävästi rahaa. On epäkohteliasta antaa myyjän odottaa, että käyt ensin nostamassa rahaa.
Kun on valmistautunut hyvin, jää kaikille hyvä mieli kaupoista.
Teksti: Jenni Kaurila
Marsu Magazine 1/2009
|